BLAKE

Raskaan taivaan kiertolaiset

Kaukana pohjoisessa, Otavan tähtikuvion alla mäiskii planeettarockia nelipäinen orkesteri nimeltä Blake, jonka uutuuspitkäsoitto Starbringer on herättänyt tähtienvälistä kiinnostusta nostalgista, mutta retroilua välttävää raskasta rockia kohtaan.

Tähtipäiväkirja 020304: Tapasin rumpalia vaille täyden Blaken inhimilliseen olomuotooni naamioituneena ravintola Stella Artoiksessa. Pohjoisen kolkan raskas groove väänsi tuntosarveni umpisolmuun: miksi levyllistä planeettatarinoita myydään stetsonpäisen cowboyn pärstävärkillä ja taidemaalarin nimellä?

- Kaikkihan alko siitä, että oli Mr. Blake, kosminen cowboy, joka opetti valkoselle miehelle miten soitetaan bluesrockia. Sit se lähti takas kosmiseen kotipaikkaansa ja me yritetään seurata sen jalanjäljissä, vokalisti-kitaristi Aaro muistelee haikaillen.

Minkä mahdin tämä salaperäinen henkilö jätti näiden miesten haltuun? Lepääkö heidän harteillaan koko maailman tulevaisuus?
- Jos jotain kannattaa parantaa niin universumia. Maailmanparantaminen on vanha juttu, Blakelle tää on universumin parantamista, laulaja vastaa.

Laajat sfäärit kuuluvat myös Blaken musiikissa, jota on ensimmäisestä demosta lähtien ollut mahdoton luokitella. Mustan musiikin traditioon nojaten liikutaan milloin gospelin kaukokaipuuseen, milloin jazzahtavaan välipalamusiikkiin. Silti pohjalla on painavuutta, joka muistuttaa hardrockin valtakaudesta maapallolla. Outoa.

- Blakea on kutsuttu oudoksi, karhubluesiksi, planeettarockiksi... Mut mieluummin oudoksi kun idolsiksi, Aaro tokaisee.
- Ja orgaanista se on, basisti Kimmo lisää.

Ahkeraa uurastusta...

Blaken edellistä levyä Firerootia hiottiin kaksi ja puoli vuotta. Siinä ajassa kokoonpano ehti vaihtua Aaroa lukuunottamatta ja pääjehu itse vieraili lasaretissa muutamaan otteeseen. 21. huhtikuuta julkaistava Starbringer syntyi ilman pahempia tuskia kolmen kuukauden odotuksen jälkeen, ei kuitenkaan keskosena.

- Tää on Blaken debyytti. Fireroot oli enemmän yhen miehen juttu. Verrata saa tietysti, mut jokainen hemmo - ja muualtaki tulevat tyypit - kuulee eron, Aaro sanoo.

Säikähdän. Tietääkö hän? Onnekseni laulaja remahtaa nauramaan.
- Vanhan kokoonpanon jätkät oli lapsuudenfrendejä, jotka tapas ja rupes soittaa ja blaa blaa... Nyt meitä on neljä aikuista miestä kimpassa ilman menneisyyden haamuja. Me tehdään yhessä yhtä asiaa, jonka nimi on Blake, Aaro kertoo.

Kimmokin innostuu aiheesta:
- On käsittämätöntä, miten hyvin me ollaan sulauduttu yhteen vuodessa. Meillä on hemmetin hyvä bändihenki. Ennen keikkoja me lataudutaan, kätellään ja halaillaan ja sitten ruvetaan...

En tiedä kestänkö kuulla enempää.
- Homma ois voinut mennä todella metsään. En tiedä kenelle pitäis hattua nostaa, Aaro miettii ylpeänä.

Kimmon mukaan toimiva kemia juontaa siitä, että Black Sabbath, Pink Floyd ja Jethro Tull ovat olleet kaikkien soittajien sydäntä lähellä Mutta miltä uusi Blake kuulostaa?

- Monet biiseistä on yllättävän poppeja. Ei saundeiltaan, mutta rakenteeltaan. Meillä ei oo semmosia jarruja, että me ei voida tehä näin. Joka tapauksessa Blake kuulostaa Blakelta, Aaro kertoo.

Kokemisen ja avaruusrockin elämän edellytys on groove.
- Meidän biisejä ei pysty soittamaan pystysuorassa. Kroppa tulee heti mukaan, kitaristi Sami kiteyttää.
- Se, että ProToolsista löytyy groove-nappi kertoo ihan kaiken siitä mihin musiikin tekeminen on menny. Eka soitetaan kuin kone metronomin kanssa ja sit painetaan nappulaa et saadaan elämää saundeihin.

Blake ei tällaiseen koneistumiseen kuitenkaan alistu. Inhimillisyyden lisäksi bändi vannoo musiikissaan raskauden nimeen.
- Eikä me lähetä mukaan mihinkään retro-buumiin. Tottakai meidän musiikki perustuu 70-lukuun, mut ei se tarkota, että täytyisi kuulostaa 70-luvulta, der Boss tuhahtaa.

Bändi katsookin kuuluvansa samaan jengiin nostalgisen raskaan rockin aallolla ratsastavien yhtyeiden kanssa. Maininnan arvoisiksi nousevat Mannhai, Black League, Sunride, Zerocharisma ja koko Jyväskylän skene. Black Leaguelle ja Blakelle on yhteistä myös Starbringerin lauluosioista vastannut tuottaja Hannu Leidén, jota Aaro ylistää kovemmin kuin ufojaan. Yhtäläistä on myös musiikin ehdoton rehellisyys.

Lue lisää lehdestä 4/04...!

Janne Sundqvist