DEATHSTARS

Viihdettä helvetistä

Masentuneisuutta ja kuolemaa. Seksiä ja rock'n'rollia. Viisi tyyppiä, joita sekä tytöt että pojat kuolaavat. Tervetuloa Deathstarsin maailmaan!

Väsyneen näköinen mies istuu sohvalla ja hörppii olutta. Tässäkö on seksiä ja vaaraa tihkuvan Deathstarsin karismaattinen keulahahmo Whiplasher? Tässäpä hyvinkin. Herra on juuri saapunut Berliinistä ja kertoo eilisillan venähtäneen aamun puolelle. Haastatteluturnee on jatkunut jo pitkään ja se näkyy miehen olemuksesta. Vielä pitäisi jaksaa muutama päivä. Tiedustelen alkajaisiksi kutsunko häntä taiteilijanimellä Whiplasher vai oikealla nimellä Andreas Bergh.


"Deathstars on bändi, jossa hyvät tyypit tekevät biisejä pahoista asioista."

- Äh, aivan sama. Whiplasher on vain imagoa, toteaa Andreas haukotellen.
Ok, Andreas, mutta ilmiselvästi imago kuitenkin näyttelee varsin suurta roolia Deathstarsin planeetalla. Ainakin promokuvista ja vinkeistä taiteilijanimistä päätellen.

- Tottahan se on, erityisesti visuaalinen puoli on tärkeä. Kaikki juontaa juurensa nuoruuden Kiss-diggailusta. Kun lavalle mennään, siellä pitää musiikin lisäksi olla myös jotain nähtävää. Täytyy luoda illuusio jostain elämää suuremmasta. Keikkoja ei voi vetää jossain kauhtuneessa Nirvana-paidassa, vaan on näytettävä hyvältä. Sinnehän mennään esiintymään!

Andreas jatkaa kuitenkin samaan hengenvetoon, että vahva visuaalinen imago luo myös kasakaupalla ennakkoluuloja; bändi leimataan tietynlaiseksi jo ennen kuin on edes kuultu musiikkia - mikä on kuitenkin (myös) Deathstarsin kohdalla se tärkein asia.

- Imago on vain kuorrutus kakun päällä.

Deathstarsin imago - kuten myös musiikki - on mielenkiintoisella tavalla kaksijakoinen. Toisaalta ollaan helvetin synkkiä ja uhkaavia, mutta toisaalta korostetaan näyttävyyttä ja rock'n'rollin juhlaa. Andreas nauraa, että heillä on toinen jalka hautausmaalla ja toinen Sunset Stripillä silikonirintojen ympäröimänä.

- Deathstars on bändi, jossa hyvät tyypit tekevät biisejä pahoista asioista. Imagomme tulee kuitenkin omasta elämästämme, emmekä taistele esimerkiksi Saatanan tai viikinkien puolesta. Vastakohtaisuus syntyy siitä, että juuremme ovat 1990-luvun alun skandinaavisessa metal-skenessä. Mutta samalla kun kirkot paloivat, diggailimme myös bändejä kuten Kiss, Mötley Crüe, New York Dolls ja MC5. Tuosta yhdistelmästä syntyi Deathstars 2000-luvun alussa.

Synkkyys siis kiehtoo, mutta Deathstars ei viljele kuolemaa samassa hengessä kuin vaikkapa Cannibal Corpse kumppaneineen. Andreas selittää heidän ahdistuneisuutensa perustuvan enemmänkin ristiriitoihin ja kaiken kyseenalaistamiseen. Maailma on täynnä kysymysmerkkejä.

- Saattaa kuulostaa teennäiseltä, mutta me teemme musiikkia ymmärtääksemme itseämme ja muita paremmin.

Ymmärrystä bändi on uransa varrella kaivannutkin, sillä vaikka menestystä on tullut, ovat myös vastoinkäymiset seuranneet heitä. Andreas nauraakin, että huono onni on heidän paras ystävänsä. Loppujen lopuksi kaikki kyynisyys ja kaaos käännetään kuitenkin viihteeksi.

SUUSEKSIÄ PIETARISSA

Viihteelle kun päästiin, niin antaa mennä vaan. Andreas on joskus aiemmin jossain maininnut, että Deathstars on kuin saatanallinen Samantha Fox. Herra naureskelee unohtaneensa jo moisen lausahduksen, mutta myöntää sen olevan yhä varsin osuva.

- Tosin uutta albumia voisi paremmin luonnehtia suuseksiksi Foxin kanssa jossain Pietarin syrjäkujilla. Pop-melodioiden ohella levyllä on jonkinlaista itäeurooppalaista fiilistä ja kylmyyttä. Ehkä seuraavasta albumistamme tulee vielä enemmän Sammya, tai jopa Britney Spearsia!

Näistä neidoista päästään sujuvasti seksin pariin. Andreas on verrannut Deathstarsin musiikkia myös seksiin.

- No, sitähän se hyvin pitkälti on. Yleisössä on paljon tyttöjä katsomassa, kun viisi hyvännäköistä kaveria soittaa synkkää rock'n'rollia. Jos se ei ole seksikästä niin mikä sitten? Varsinkin toinen kitaristimme Cat Casino huokuu seksiä, ja hän tietää sen itsekin. Keikkabussissakin mies katselee omaa kuvaansa ja masturboi. Hän ei laukea ilman peiliä. Toisaalta on meillä muillakin hieman samankaltaisia tapoja. Tässä bändissä on viisi ekshibitionistia. Olemme kuin Backstreet Boys helvetistä.

Tyttöjen lisäksi myös monet pojat ovat katselleet Deathstarsin kavereita sillä silmällä. Bändi on nimittäin suosittu myös homopiireissä. Eräs kaveri meni niin pitkälle, että tuli häämekko päällä kysymään Andreasilta, menisikö tämä naimisiin hänen kanssaan. Herraa ei suosio homopiireissä huolestuta - päinvastoin.

- Se tuntuu hienolta! Kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten pitäisi ostaa albumimme, riisua itsensä alasti ja pitää hauskaa oman kehonsa kanssa.
Mjaa, että vai niin. No, sehän kuulostaa toteuttamisen arvoiselta idealta. Andreas jatkaa mieliaiheensa parissa kertomalla, että Deathstars ei ole mies eikä nainen vaan kokonaan uusi sukupuoli, joka pitää erityisesti oraaliseksistä - vaikka toki kaikki muunlainenkin intiimi kanssakäyminen kelpaa.

- Kokonaisia perheitä on pitänyt hauskaa meidän kanssamme. Aika erikoista on myös se, että monet jätkät haluavat meidän panevan tyttöystäviään. Se tuntuu hieman oudolta. Mutta ei nyt mennä tämän tarkempiin yksityiskohtiin.

VARAA VALITA

Tiedän, että monia lukijoita kiinnostaisi lukea enemmänkin, mitä kaikkea Andreas ja kumppanit ovat reissuillaan puuhailleet ja keiden kanssa, mutta jätetään nyt jotain mielikuvituksenkin varaan ja siirrytään eteenpäin.


"Monet jätkät haluavat meidän panevan tyttöystäviään. Se tuntuu hieman oudolta."

Yritetäänkö puhua hetki ihan asiaa? Varsinainen syy tapaamiseeni herra Whiplasherin kanssa on se, että tammikuun lopussa ilmestyy Deathstarsin kolmas albumi Night Electric Night. Levy äänitettiin New Yorkissa ja Tukholmassa. Tarkoitus oli tehdä koko albumi Isossa Omenassa, mutta homma jäi kesken kun eräs Jonathan Davis pirautti kavereille.

- Davis on kova Deathstars-fani ja hän halusi meidät mukaan Kornin kiertueelle. Se oli niin hyvä tarjous, ettei siitä voinut kieltäytyä. Rundin jälkeen teimme sitten levyn loppuun Tukholmassa. New York on kyllä hullu kaupunki. Albumin teko oli helppoa ja nopeaa, mutta siellä viettämämme aika oli varsin dekadenttia...

Deathstarsin edellinen levy Termination Bliss menestyi maailmalla varsin mukavasti, mutta se ei ainakaan Andreasia paljon hetkauta. Mies kertoo, että hommaa tehdään ennen kaikkea itselle.

- Niin se on aina ollut ja niin se tulee myös olemaan.

Mitään myynnillisiä paineita ei ollut, mutta ainahan uudesta levystä haluaa tehdä paremman kuin edellisestä. Andreas kertoo, että Night Electric Nightin sessioissa oli enemmän valinnanvaraa kuin aiemmin, sillä materiaalia oli runsaasti. Ja vaikka kaikki sujuikin nopeasti ja helposti, niin töitä tehtiin enemmän kuin aikaisempien albumien kohdalla. Myös kaikki mahdolliset ja mahdottomat rajoitukset heitettiin romukoppaan.

- Se kuuluu myös lopputuloksesta, myhäilee Andreas silminnähden tyytyväisenä. - Night Electric Night on loistava soundtrack joka makuuhuoneeseen.

Näin päästiin taas sivuamaan miehen lempiaihetta eli seksiä. Istuntomme virallinen osuus sekä myös tila tällä sivulla alkavat kuitenkin uhkaavasti huveta, joten otetaan loppukevennykseksi jotain aivan muuta.
Kaikki nörtithän tietävät, että Star Wars -elokuvissa on tuhoa kylvävä avaruusasema nimeltä Death Star. Andreas kuitenkin väittää, ettei hän edes tiennyt moisesta kun bändille mietittiin nimeä.

- Jos maailma on täynnä pornotähtiä, elokuvatähtiä ja muita tähtiä, niin miksi ei myös kuolematähtiä? Tuolta huumoripitoiselta pohjalta Deathstars syntyi.

No, onko Deathstarsin ja Death Starin välillä mitään yhteistä?

- Ehkä hyvännäköiset univormut ja avaruudessa oleminen. Me olemme koko ajan out in space, ihan pihalla. Niin, ja tietty universumin valloittaminen!

Teksti: Miki Peltola

Night Electric Night kaupoissa 30.1.2009
Deathstars Tavastialla 13.2.2009