FRANK TURNER

Traumoja bändeistä ja Suomesta

Entinen Million Dead -mies Frank Turner palaa joulukuussa varkaiden ja rakkauden maahan.

Bahrainissa vuonna 1981 syntynyt Frank Turner tuli tunnetuksi brittiläisessä posthardcore-bändi Million Deadissa, johon hän liittyi vuonna 2001. Soolouralle Turner lähti bändin hajottua vuonna 2005.

- Halusin ehdottomasti jatkaa soittamista ja kiertämistä aivan kuten ennenkin, Turner kertoo. - Minua kiinnosti tehdä jotain ihan uutta, täysin toisenlaista musiikkia kuin olin siihen mennessä tehnyt.

Tyylin lisäksi myös tekemisen tapa muuttui. Turner kertoo Million Deadin riidelleen viimeisinä päivinään niin rankasti, että viimein yhtyeestä irti päästyään hänellä ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa olla enää koskaan minkään bändin jäsen. Aluksi Turner keikkaili ja levytti mies ja kitara -pohjalta.

- Aloitin yksin, koska halusin olla yksin. Omilleen lähteminen oli tavallaan pelottavaa, mutta tuntui oikealta.

Frank Turnerin ensimmäinen soolo-EP Campfire Punkrock määritteli pelkällä nimellään harvinaisen tarkasti sen, miltä hänen soolotuotantonsa kuulosti. Kuten monet muutkin punk-bändeistä irtautuneet laulaja-kitaristit The Advertsin T.V. Smithistä Hot Water Musicin Chuck Raganiin, Frank Turner päätyi yhdistelemään folk-henkeä ja punk-asennetta yksinkertaisiin, riisuttuihin lauluihin. Siirtyminen punkrockin soitosta tekemään sävykästä, voimakasta ja usein akustista musiikkia on tänä päivänä varsin suosittu idea.

- Totta, nykyään meitä riittää, ja se on minusta oikein hyvä juttu. Täytyy kuitenkin muistaa, että kun minä ryhdyin tähän vuonna 2005, Jonah Matranga oli suurin piirtein ainoa, joka teki samantyyppistä musiikkia.


Kuva: Christopher Dibble.

Tuskinpa sentään. Omia, toisinaan protestinomaisia laulujaan akustisen kitaran kanssa esittävä laulaja oli ikivanha ja hyväksi havaittu konsepti jo silloin kun Woody Guthrien isä osti öljylampun. Mutta mikä sai sinut lähtemään juuri tälle tielle? Onko musiikkisi jonkinlainen pidemmälle ajateltu versio punk-nuorukaisen kirkasotsaisesta ja mustavalkoisesta uhmasta?

- Itse en ainakaan näe jatkavani siitä, mihin Million Dead jäi. Tähtään nykyisellä musiikillani hyvin toisenlaisiin musiikillisiin päämääriin. Tavoitteeni liittyvät biisien tekemiseen. Olen huomannut, että on paljon vaikeampaa kirjoittaa yksinkertaisia biisejä, tai ainakin hyviä yksinkertaisia biisejä kuin monimutkaisia kappaleita.

Mitä olet oppinut soolourallasi?

- Olen oppinut paljon biisien tekemisestä tai ainakin haluan uskoa niin, Turner naurahtaa. - Biisien tekeminen on minulle hyvin erilainen prosessi kuin ennen, koska teen kaiken itse. Million Deadissa yhtä soppaa hämmensi minun lisäkseni kolme muuta tyyppiä.

Enää Turner ei tee ihan kaikkea itse. Tekemällä albumit Sleep Is for the Week (2007) ja Love Ire & Song (2008) ilman ärsyttäviä kanssamuusikoita Turner pääsi yli ryhmätyötraumoistaan. Nykyisin bändi ei enää ole Turnerille kirosana sen enempää studiossa kuin lavoillakaan. Hänen kokoonpanossaan soittavat rumpali Nigel Powell, basisti Tarrant Anderson, sähkökitaristi-mandolinisti Ben Lloyd ja pianisti Matt Nasir.

Turner kertoo, että keikkojen tunnelma on lähellä hänen uusimman albuminsa, syyskuussa ilmestyneen Poetry of the Deedin ilmapiiriä.

- Samat jätkät soittavat myös levyllä, joka muuten äänitettiin livenä. He ovat mahtavia muusikoita, joiden kanssa toivon voivani soittaa hamaan ikuisuuteen asti.

Millaisia muistoja sinulla on Suomesta?

- Aika tuoreita, olinhan siellä viimeksi viime kesänä. Mieleenpainuvimmat muistoni Suomesta ovat kuitenkin vuosien takaa. Kerran Porvoossa kitarani varastettiin, mikä oli todella masentavaa. Vastapainoksi rakastuin kerran Suomessa käydessäni rovaniemeläiseen tyttöön, joten fiilikseni maatanne kohtaan ovat hyvässä balanssissa, Frank Turner nauraa. - Suomeen on kivaa palata.

Teksti: Ari Väntänen

Maanantai 7.12. Tavastia, Helsinki.