GREEN CARNATION
Laadukasta musiikkia
01.10.2005 00:00Norjalainen Green Carnation kulkee omia polkujaan progehtavan rokin ja melankolisen metallin kartoittamattomassa välimaastossa.
Bändikuvissa norskikliseisesti turskankalastajan näköinen laulaja Kjetil Nordhus kertoo aluksi bändin nimen syntyhistoriasta:
- Aloitimme soittamalla death metalia ja nimen piti olla tietenkin brutaalin kuuloinen. Vihreällä tarkoitimme mädän väriä. Nykyään nimi lienee helpompi yhdistää samalla nimellä kulkevaan kukkalajikkeeseen.
Neljä albumia (viimeisin The Quiet Offspring alkuvuodesta) ja live-dvd:n julkaissut bändi suunnittelee seuraavalla julkaisullaan ottavansa askeleen hieman sivumpaan bändin perustuotannosta. Green Carnationin tuleva levy on nimittäin kokonaan akustinen.
- Alun perin halusimme levyn olevan 15-vuotisen uramme merkkipaalu. Tarkoituksemme on tutkia musiikin eri osa-alueita sekä samalla näyttää bändimme monipuolisuuden viemällä musiikkimme mahdollisimman kauas alkuperäisestä Green Carnationista, Kjetil kertoo.
- Saan paljon inspiraatiota työstämällä biisejä akustisesti. Ehkäpä siksi, etten ole aiemmin tehnyt kovin paljon sellaista.
Jotkut muusikot sovittavat biisiensä pohjat ensin akustisesti, minkä perusteella kokonaisuutta aletaan kasata bändin kanssa. Green Carnation ei toimi aivan tällä periaatteella.
- Tavallisesti teemme biisejä esituotantovalmiiksi jo ennen kuin tuomme ne muiden kuultaviksi. Tämän jälkeen muut lisäävät osuuksiaan ja ideoitaan biiseihin ennen studioon menoa. Emme useinkaan sävellä tai sovita biisejä treenikämpällä, ja sillä tavalla saamme mielestäni pidettyä biisit tuoreina ja ideoille avoimina studioon mennessämme, kuulasääninen laulaja selittää.
Tervettä terapiaa
Musiikillisesti Green Carnationin luulisi uppoavan muuhunkin kuin metalliyleisöön. Kuitenkin bändin menneisyys sekä pääasiassa metallimusiikkiin keskittyvä levy-yhtiö ovat omiaan hukuttamaan norjalaiset "niiden hevibändien" joukkoon.
- Tuo on kyllä totta. Se on asia, joka ärsyttää, mutta josta olen toisaalta ylpeä. Haluan ennemmin, että Green Carnationista pitävät juuri ne ihmiset, jotka siitä pitävät tänäkin päivänä, kuin että myisimme musiikkimme isolle levy-yhtiölle, joka tekisi meistä osan markkinointikoneistoaan. Vihaan musiikkiteollisuutta, jossa raha on musiikkia tärkeämpää, Kjetil puhisee.
- Olisi kuitenkin typerää tarkoituksella pitää tuotantomme laajemman yleisön ulottumattomissa, teemmehän kuitenkin laadukasta musiikkia.
Sanoitukset Green Carnationin levyillä ovat olleet hyvinkin henkilökohtaisia: esimerkiksi yksi kokonainen albumi purki teemallaan kitaristi Tchortin sydäntä tämän menetettyä poikansa ennenaikaisesti. Voiko bändin sanoa olevan jonkinlainen henkireikä jäsenilleen?
- Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä tässä bändissä, mutta emme kuitenkaan asuttaisi mielisairaaloita tai velloisi synkkyydessä ilman Green Carnationin tuomaa ulospääsytietä. Olen kyllä kuullut, että musiikkimme on liittynyt joidenkin ihmisten henkiseen kuntoutukseen parantavalla tavalla, joten uskon tekevämme jollain tavalla merkittävää juttua, Kjetil sanoo.
Norjalaiskuusikko saapuu marraskuun lopussa ensi kertaa Suomeen. Luvassa on kolmen keikan lisäksi myös akustiset esiintymiset Turussa sekä Helsingissä.
- Odotamme Suomen-reissua innolla, koska olemme saaneet sieltä hyvää palautetta levyistämme. Itselleni keikat ovat lisäksi sosiaalisesti mielenkiintoisia, sillä tapaan pitkästä aikaa ystäväni Battleloresta, jotka soittavat kanssamme. Toivottavasti keikoille eksyy myös paljon yleisöä, että eikun kippis!, toivottelee laulaja.
Jussi Helenius
MUUT HAASTATTELUT
- KINGSTON WALL Syntymästä kuolemaan
- WALTARI Don Quijoten hengenheimolaiset
- GREEN CARNATION Laadukasta musiikkia
- APPLES OF IDUN EI mitään lastenlauluja
- BATMAN SELÄTTI REHTORI HEKON
- HONEY B & THE T-BONES Päivitettyä perinnebluesia
- TEENAGE FANCLUB Ihmisten tekemää
- FABULOUS DISASTER Rautanyrkki silkkihansikkaassa
- BEN'S DIAPERS Tuulessa ja tuiskussa
- BOOMHAUER Arpa on heitetty!
- PARADISE LOST Ikuisuuden jälkeen
- CHEERLEADERS UNITED & PLASTIC PASSION
- ...AND YOU WILL KNOW US BY THE TRAIL OF DEAD Trail of Dead ja ulosteilla tahritut poliisit
- RYTMIHÄIRIÖ Ei-toivottua informaatiota
- THE HAUNTED Kerrassaan ruotsalaisten herrasmiesten liiga

