PAUL OXLEY
Nyt on nyt
14.11.2008 15:39
Neljännesvuosisata hittiyhtyeensä hajoamisen jälkeen Paul Oxley asuu jälleen Suomessa. Vuosi sitten tapahtunut muutto ei ole enää ajankohtainen, mutta lokakuun alussa julkaistu soolodebyytti Eden Wakes on.
Jos ei ole aikalaisena lukenut vuosien 1981-1983 Suosikki- ja OK-lehtiä, on vaikea käsittää kuinka suuri bändi Paul Oxley's Unit oli, vaikka yhtyeen debyyttialbumin hittibiisit Spanish Bars ja Terry's Inside ovatkin edelleen kaikkien muiden radiokanavien paitsi YleX:n päivittäissoittokamaa. Oxleymanian takana oli Manchesterista Tammisaareen muuttanut Paul Oxley, joka suomenruotsalaisten soittajien kanssa teki kolme albumillista 80-luvun alun Suomen parasta popmusaa.
- Minusta on hienoa, että Spanish Bars saattaa edelleenkin soida kolme kertaa päivässä radiossa. Olen myös tyytyväinen siihen, että olen kirjoittanut uusia, hienoja, kasvavia lauluja, jotka eivät iske yhtenä hittinä suoraan päin naamaa.
Suomi-vuoden aikana Paul on kirjoittanut noin 40 biisiä. Niistä yksitoista valikoitui Leevi & The Leavings -rumpali Niklas Nylundin tuottamalle ja SonyBMG:n julkaisemalle Eden Wakes -albumille.
- Monet yrittävät tehdä hittejään uudelleen, mutta se ei koskaan onnistu. Se, mitä teimme aikoinaan, oli relevanttia silloin. Se, mitä teen nyt, on relevanttia nyt. Nykyään laulan nykyisestä elämästäni. Aika muuttuu ja minä toivottavasti sen mukana. Kaiken täytyy olla tuoretta. En voisi ajatella kirjoittavani Terry's Inside volume kakkosta.
Paul Oxleyn viisi Suomessa julkaistua albumia muodostavat selkeän kaaren. Tekijän tunnistaa helposti samaksi ja on helppoa sijoittaa oikeaan aikaan 80-luvun levyt, vuoden 1997 comeback-levy sekä tuore soolodebyytti, vaikka tuotanto onkin ajatonta pop-musiikkia.
- Uudet biisit ovat henkilökohtaisempia. Unit-biiseissä lauloi alter ego, mutta uusissa biiseissä laulan ehdottomasti minä. Joissakin biiseissä, kuten If I Knew Thenissä tuli sellainen olo, että voiko näin henkilökohtaista edes laulaa.
Henkilökohtaisuus on kirjoittamisen määränpää.
- Sooloalbumin tekemisessä on mukavaa se, että kirjoitan lauluja selkästi itselleni. Bändissä täytyy miettiä, mitä muut pitävät biiseistäni. Soolona voi tarvittaessa vaihtaa soittajat eikä biisejä. Mutta toki kaipaan Unitia yhtyeenä.
Unitin lisäksi Paul varmasti kaipaa 80-luvulta myös suursuosion päiviä, mutta tiedostaa ajan kuluneen.
- En tietenkään odota, että Eden Wakesista tulisi teinipopsensaatio. Haluaisin, että ihmiset arvostaisivat hyviä lauluja ja levyä myytäisiin sen verran, että voisin tehdä tämän jälkeen uuden albumin.
Välivuosina Paul on työskennellyt mm. web designerina, mutta myös kirjoittanut musiikkia muille ja muiden kanssa sekä myöntänyt käännöslupia vanhoihin Unit-biiseihin, joita ovat coveroineet monet artistit iskelmätähdistä Idols-finalistien kautta Iskiaksen äijärokkareihin.
Christian Forssin coverin yhteydessä kävi vahinko: Paulin pitkään salailema oikea nimi paljastui.
- Se oli suuri virhe. Levy-yhtiö otti tekijätiedot Teostosta ja siellä oli oikea nimeni mainittuna. Ilmeisesti sitä kautta tieto nimestäni meni mm. Wikipediaan.
Salailuun ei ole sen suurempaa syytä. Paul Oxley -nimi syntyi aikoinaan puolivahingossa.
- Kukaan Suomessa ei osannut sanoa nimeäni. Siispä keksin itselleni uuden nimen. Paul oli helppo valinta, ja sukunimeä miettiessäni muistin entisen opettajani Oxleyn. Testailin ja havaitsin, että Oxley oli helppo myös suomalaisille.
Matka ristimänimestä Paul Oxley'in ei kuitenkaan ollut suoraviivainen. Historia tuntee myös välivaiheen.
- Soitimme ensimmäisen keikkamme bändikilpailussa - jonka muuten voitimme - ja järjestäjät kysyivät nimeämme. Meillä ei ollut vielä nimeä, ja jostain kumman syystä sanoin olevani Bob Speaker. Kun bändin nimeä kysyttiin, niin vastasin Radio. Olimme siis Bob Speaker & The Radio. Ehkäpä maailman huonoin bändin nimi.
Teksti: Aku-Tuomas Mattila
Kuva: http://www.pauloxley.co.uk
MUUT HAASTATTELUT
- CANNABIS CORPSE Kannibaalizombin mässylääkkeet
- ARMOUR Ei mikään muinaisjäänne
- ANCARA Pirullisen sitkeä
- SEBASTIAN BACH Amerikan metallipää
- KILPI Nyt on piru merrassa
- FRANK TURNER Traumoja bändeistä ja Suomesta
- SAATTUE Saattometallin salat
- TUOMARI NURMIO Jengi läiskii seisaallaan
- RISTO Toteamuksia tyhjyydestä
- 45 DEGREE WOMAN Vapaa genreistä
- SILVER Tiukka ei balladeille
- DEATHSTARS Viihdettä helvetistä
- PAUL OXLEY Nyt on nyt
- THE BLASTER MASTER Synkkää stadion-skata
