TEENAGE FANCLUB

Ihmisten tekemää

Indiekitarapopin todellinen pyhä lehmä, kaiken kritiikin yläpuolelle alan piireissä noussut Skotlannin ylpeys Teenage Fanclub on julkaissut uuden, Man-Madeksi ristityn albumin. Sen kunniaksi, 13 vuoden hartaan odottelun jälkeen, bändi tulee Suomeen.

Teenage Fanclubin edellinen ja ainoa Suomen-vierailuhan ajoittui kesän 1992 Ruisrockiin. Nyt bändi on jälleen tulossa Ruissaloon, mutta ohjelmaan on saatu ruuvattua myös kunnon klubikeikka Helsingin Tavastialle.

- Joo, muistan tuon edellisen Turun-festivaalikeikan ihan hyvin, Fanclubin puheenjohtaja, kitaristi-laulaja Norman Blake väittää puhelimitse Glasgow'sta.
- Mehän soitimme siellä Nirvanan kanssa. Kiersimme sen kesän Nirvanan kanssa ja he veivät meidät joka paikkaan mukanaan. Se oli melko ikimuistoinen reissu, kuten saatat arvata, Norman hörisee.

- Odotamme kovasti tulevia Suomen-keikkoja. Siitä on niin kauan kun viimeksi kävimme siellä ja on hienoa, että saimme vielä Helsingistä klubikeikankin. Klubikeikat ovat paljon mukavampia ja niillä saa paremman kuvan siitä, mistä bändissä on kyse. Ennen Suomea soitamme vielä Pariisissa joillakin indie-festareilla mm. Bonnie Prince Billyn, The Pastelsin ja Spacemen 3:n kanssa. Siitä tulee varmasti ihan mahtavaa, ja sitten soitamme vielä Ruotsissa Accelerator-kiertueella. Lähdemme reissuun itse asiassa huomenna, joten kiirettä pitää, ja hyvä niin!

Jalat maassa

Teenage Fanclubin uudella albumilla kuullaan sopivasti uusilla tuulahduksilla silattua tavaramerkkistä, harmonista kitarapoppia. Kvartetin toiminnassa on aina ollut inhimillisen sympaattista jalat maassa -meininkiä ja siihen viitannee albumin nimikin.

- Raymond (McGinley, bändin toinen laulava kitaristi) taisi ehdottaa Man-Madea levyn nimeksi. Yritimme epätoivoisesti keksiä jotakin sopivaa nimeä albumille, mutta emme oikein keksineet mitään. Jossain vaiheessa sitten juttelimme, kuinka levyllä oli hyvin orgaaninen soundi, vaikka teimme sen kokonaan ProToolsilla, joten tuo nimi tuntui sopivalta... Oikeastaan toivon, että olisimme valinneet jonkin muun nimen, kun tätä on niin vaikea selittää, Norman tuskailee.

Uutta Man-Madella on ainakin se, että levyn kaikki 12 raitaa äänitettiin Chicagossa Tortoisen John McEntiren johdolla. Aiemmin TFC on äänittänyt albuminsa enemmän tai vähemmän kokonaisuudessaan Britanniassa omilla kamoillaan. Uusi ympäristö ja vieraan studion laitteet saivat bändin soimaan aiempaakin ilmavammin ja pakottomammin.

- Gerard (Love, bändin basisti-laulaja ja kolmas biisintekijä) työskenteli Johnin kanssa pari vuotta sitten, kun The Pastels teki soundtrackiä skotlantilaiseen indieleffaan The Last Great Wilderness. Hän tykkäsi yhteistyöstä todella paljon, ja me kaikki pidimme siitä, mitä John on tehnyt Stereolabin ja oman bändinsä Tortoisen kanssa. Joten otimme Johniin yhteyttä, ja hän halusi työskennellä kanssamme. Alun perin meidän piti tuoda hänet Glasgow'hun, mutta hän teki meille tosi hyvän tarjouksen omasta studiostaan. Se rupesi tuntumaan tosi hyvältä ajatukselta, joten lensimme Chigacoon kuukaudeksi. Se oli tosi hieno kokemus, koska etäisyys toi uudenlaisen ympäristön ja ilmapiirin, mikä piti homman tuoreena.

Vapaus ja kontrolli

Miten Man-Made istuu albumikokonaisuutena Teenage Fanclubin tuotantoon?
- Sinnehän se sujahtaa mukavasti. Kaikki bändithän ovat aina tyytyväisimpiä uusimpaan levyynsä ja se on luonnollista, kun sen kanssa on ollut niin paljon juuri tekemisissä ja yhteys biiseihin on lähempi. Ne jätkät, jotka tekivät Bandwagonesquen, olivat ihan eri tyyppejä tämän levyn tekijät. Toivon, että tämä uusi levy on rehellinen kuvaus siitä, missä me nyt olemme ihmisinä. Emme me ole koskaan muuttuneet radikaalisti levystä toiseen, vaikka musiikillisesti olemme asteittain muuttuneet aika tavallakin. Meille se on hidas prosessi, ja kun meillä on kolme biisintekijää, eivät asiat edes voi muuttua kovin nopeasti. Mutta vaikka me hiljalleen kehitymme, uskon, että levyillä on jokin keskinäinen yhteys.

Man-Made on julkaistu TFC:n omalla PeMa-levymerkillä. Miksi?
- Me vain halusimme kokeilla tällaista ratkaisua. Alun perin tämä levy piti julkaista Dominon kautta. Dominon porukat ovat hyviä kavereitamme ja menestyneet hyvin esimerkiksi Franz Ferdinandin kanssa. Puhuimme muillekin tyypeille, kuten Alan McGeelle (ex-Creation/Poptones-pomo) ja Rough Traden Jeff Travisille. Molemmat ehdottivat, että tekisimme koko homman itse. Me olemme tehneet tätä pitkään ja tiedämme miten hommat toimivat, meillä on fanipohjaa ja niin edelleen.

- Toki tässä on nyt enemmän työtä, mutta käteen jää enemmän rahaa ja meillä on täysi kontrolli kaikesta, joten tämä on ihan järkevää. Joten ilmoitimme Dominolle, että etenemme omillamme. He tukivat päätöstämme ja auttoivat kaikessa missä pystyivät. Levymerkin perustamisessa oli hiukan hommia, mutta sen jälkeen kaikki on ollut erittäin suoraviivaista. Itse asiassa kaikki on mennyt tosi hyvin. Levy on myynyt ihan mukavasti ja olen erittäin tyytyväinen tilanteeseemme juuri nyt.

Isot levy-yhtiöt eivät siis olleet vaihtoehto?
- Emme edes harkinneet sitä. Meillä on ollut aika huonoja kokemuksia isoista firmoista. Niissä saattaa olla mukavaa porukkaa töissä, mutta meidän kaltaisemme yhtye hukkuu isoon yhtiöön. Ne eivät oikein tiedä mitä tehdä meidän kanssamme. Kun Creation kaatui, me jäimme kahden levyn ajaksi Sonylle ja siellä me olimme mielestämme väärässä paikassa. Olisimme mieluusti jättäneet Sonyn siinä vaiheessa ja jatkaneet omillamme, mutta meidän oli pakko tehdä ne kaksi sopimuksen mukaista albumia ennen kuin vapauduimme. Joten emme todellakaan hinkuneet takaisin isolle firmalle.

It's A Shame About Ray

Teenage Fanclubin parilla viimeisimmällä levyllä on kuultu neljä laulua kaikilta bändin kolmelta biisinikkarilta (Norman, Gerard ja Raymond). Onko tämä silkkaa sattumaa vai jonkinlainen bändin sisäinen sopimus?

- No, siitä on vain kehittynyt sellainen vakiintunut toimintatapa, eräänlainen meidän sisäinen systeemimme. Bändeillä on erilaisia tapoja toimia, ja tämä on meidän tapamme. Se toimii ja me kaikki olemme tyytyväisiä tilanteeseen. Ideana on, että kaikki tekevät viisi biisiä, joista neljää käytetään. Se järjestely toimii meillä.

Fanipiireissä on kummasteltu, miksi Teenage Fanclubilta ei ole koskaan julkaistu Raymond McGinleyn kirjoittamaa singleä?
- Itse asiassa me juuri juttelimme tästä! Norman innostuu. - Aikaisemmin me yleensä annoimme levy-yhtiön päättää singleksi lohkaistavat biisit, ja ne olivat yleensä Gerryn tai minun biisejä. Puhuimme juuri siitä, kuinka meidän mielestämme Grand Prix -albumin avausraidan, Raymondin tekemän About Youn olisi ehdottomasti pitänyt olla single... Tämä on asia, jonka me toivomme voivamme korjata jossain vaiheessa. Sitten saadaan sille Raymondillekin single! Bändin fanit varmaan riemastuisivat siitä, joten pakkohan meidän sellainen on tehdä.

Elättääkö Teenage Fanclub, vai käyttekö päivätöissä?
- Ilokseni voin vastata, että kyllä tällä toimeen tulee. Tämä vuosi on ollut taloudellisesti aika vaikea, kun maksamme yhä levyn kuluja. Mutta eiköhän tuo tilanne tästä parane, kun lähdemme keikoille ja levymyynti etenee. Siten voimme jatkaa tekemisiämme, eikä meidän tarvitse luopua ajatuksesta tehdä tätä juttua kokopäiväisesti. Olemme erittäin onnellisessa asemassa.

Ja sitten lopuksi: miten päädyitte aikanaan nimeen Teenage Fanclub?
- Eräs kaverimme ehdotti sitä ja se kuulosti jotenkin hauskalta. Halusimme nimen, joka ei oikeastaan tarkoita mitään ja joka olisi hiukan tyhmä. Siihen aikaan meistä tuntui, että bändeillä oli typeriä, teennäisiä nimiä kuten Orchestral Manouvres in the Dark, joten halusimme jotain tyhmää, joka olisi moisen totaalinen vastakohta. Ehkä mielessämme oli Sonic Youth. Se on mahtava, sofistikoitunut bändi, mutta kun vähänkin tarkemmin miettii, niin onhan sillä aika tyhmä nimi. Me halusimme jotain samaa. Nyt sitten kaikki ihme hiipparit päätyvät nettisivuillemme luullen, että se on joku pornosivu.

Mikko Lappalainen